Käyttäjätunnus
Salasana
 
Unohtunut käyttäjätunnus ja salasana?

Olemme ottaneet käyttöömme erilaisia toimenpiteitä suojellaksemme henkilöstöä, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita tänä poikkeuksellisena aikana.

Varaston toiminta

• Varasto on avoinna normaalien aikataulujen mukaisesti ma-pe klo 8-16.
• Saapuvat tavaratoimitukset otamme vastaan normaalisti. Vältämme lähikontaktia kuljettajien kanssa ja tästä syystä lähetyksiä ei kuitata vastaanotetuiksi.
• Tilauksia voi noutaa varastolta, mutta tuomme paketit lastaushalliin. Pidämme aina kahden metrin turvavälin. Lähetyksiä ei tarvitse kuitata. Ennen noutoa tulee soittaa lastaushallin ovelta ja kertoa mitä on noutamassa.
• Noudot tulee suorittaa vain terveenä.
• THL:n mukaan koronavirus ei tartu pakettien välityksellä. Lisätietoja THL:n sivuilta.

Toimenpiteet henkilöstön osalta

• Asiakaspalvelu palvelee normaalien aikataulujen mukaisesti.
• Olemme siirtyneet etätyöhön niiltä osin kuin se on mahdollista.
• Sisäiset palaverit ja asiakastapaamiset hoidetaan toistaiseksi etäyhteyden välityksellä.
• Vain erittäin välttämättömimmät työmatkat tehdään, muutoin matkustusta pyritään välttämään.
• Mikäli työntekijä on ollut ulkomailla, hän voi tulla työpaikalle vasta karanteenin jälkeen.
• Kiinnitämme jatkossakin erityistä huomiota käsi- ja yskimishygieniaan.

Meidän kaikkien terveys on nyt etusijalla. Seuraamme viranomaisohjeistusta ja tarvittaessa päivitämme käytäntöjämme tämän mukaisesti.


Terveisin, Postituspojat tiimi

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

We have taken various measures to protect our staff, customers and partners during this exceptional time.

Operation of the Warehouse

• Warehouse is open Monday to Friday 8 am to 16 pm as usual.
• Incoming goods are handled as usual. We will avoid close contact with the drivers and therefore we don’t sign the waybill.
• You can still pick up orders from the warehouse. Please call from the door and tell what you are coming to pick up. We will bring the boxes in the loading hall. We will keep safe distance of 2 meters. You don’t need to sign that the order is picked up.
• If you are sick, don’t come.
• According to THL, the coronavirus is not transmitted through packages. For more information, visit the THL website.


Measures concerning staff

• Postituspojat customer service works normally .
• Postituspojat customer service works from home for now.
• For now all meetings will be held through Skype.
• Only the most important traveling is allowed. Otherwise travelling should be avoided.
• If the worker have been abroad they are allowed back to work only after quarantine.
• We will continue to pay special attention to hand and cough hygiene.

Everyone’s health is now the highest priority. We will keep following the instructions given by the authorities and will update our practices if necessary.


Best regards Postituspojat team